Sosiaalinen erakko

Olen aina nauttinut enemmän ja vähemmän yksin olosta. Riippunut elämäntilanteesta kuinka vähän tai paljon. Osa ihmisistä pitänee minua todella sosiaalisena, ja varmasti suurimmaksi osaksi se pitääkin paikkansa. Mutta minussa on puoli, että en jaksa "turhia ihmissuhteita" eikä minun tarvitse koko ajan rakentaa äärettömän isoa kaveriverkkoa, että tiedän asemani sosiaalisuhteissa olevan vakaa. Joskus olen jopa havahtunut mieittimään: "Pitäisikö minun rakentaa vahvemmin verkostoja ympärilleni, koska niistä voi joskus olla hyötyä?"

Ehkä minua on siunattu niin monella hyvällä ystävällä, joista tiedän, että he ovat siellä jossain ja tukevat jos tarvitsen, että minun ei tarvitse kutoa verkkoa. He eivät ole samalla paikkakunnalla, mutta tiedän aina selviäväni. Ja nykyisen kaltaisessa "älypuhelinmaailmassa" ystävä, joka on 20 km tai 100 km päässä on oikeastaan yhtä lähellä.

Nykyisessä työpaikassani olen onneksi saanut tutustua pariin hienoon ihmisiin, jotka oikeasti puhuvat samaa kieltä eikä kaikkea tarvitse selittää raulangasta vääntäen. Täytyy myöntää, että se on arvokasta, mutta se on sattumien summa onko se mahdollista vai ei. Olen aina ennemmin asiallinen työkaveri kuin "wannabe"-ystävä. Tämä ei tarkoita etten arvostaisi niitä muita työkavereita niissä asioissa, missä he ovat hyviä, mutta heille ei välttämättä huvita kertoa oman elämän iloista ja suruista. Ehkä tästä johtuen olen huomannut saavani asiallista tietoa nopeasti, mutta turhat juorut eivät heti saavuta  minua, mutta pystyn elämään tämän kanssa.

Tässä "sosiaalinen erakko" -asiassa on aina välillä pieni ristiriita, että tykkään puhua ja paljon. Pidän myös kuuntelusta, jos ihmisellä on hvvä ääni ja sujuva kerronta. Se on kuin musiikkia korville. Välillä minut valtaakin älytön höpötyksen ja puhumisen tarve, ja voi sitä parkaa, joka silloin sattuu kohdalle. Tämmöinen tunne tuppaa nykyään välillä iskevän ja pahasti, kun usein työkielenä on englanti ja suomen puhuminen jää vähemmälle. Tässä on kyllä semmoinenkin hauska puoli, että eilen illalla huomasin huutelevani Onnille, että "Ready? Are you ready or not?" Onni kuitenkin selvästi nauttii kielen/kielien oppimisesta, niin hänestä tämä on vaan hyvä juttu, kun "häh" kommentin jälkeen selitän, mitä tarkoitan.

Tällä hetkellä käyn itseni kanssa jonkin asteista kasvukamppailua, ja huomaan viettäväni usein aikaa epämukavuusalueella. Toisinaan se kiristää pinnaa, mutta antaa samalla paljon ja kehitystä tapahtuu.  Samalla äidin ymmärryksen pitäsi riittää 7-vuotiaan kasvun iloille ja karikoille. Voi sitä pientä poikaa, jonka mieli on vähintään yhtä monimutkainen, syvällinen ja analyyttinen kuin äitinsä. Innolla odotan, mitä siitä hiomattomasta timantista vielä kasvaa..